Tarinan aukot ovat kuvakerronnan vahvuus

Tarinat ovat läsnä meidän jokaisen arjessa  elokuvina tai  luettuina kirjoina. Mutta myös kuvataiteessa ja valokuvataiteessa kerrotaan tarinoita. Tarinan kerronnan täsmällisyydessä nämä taidelajit poikkeavat kuitenkin toisistaan. Edellä mainituista elokuva on tulkinnallisesti täsmällisin, lähes valmiiksi pureskeltu. Audiovisuaalinen sisältö, ääni ja kuva, kertoo pitkälti ohjaajan ja näyttelijöiden luoman näkökulman aiheeseen. Mielikuvitukselle jätetty liikkumatila on hyvin rajallinen.

Kirjan, romaanin tai novellin, tulkinnallinen täsmällisyys on elokuvaa vähäisempi. Vaikka kirjan tarina- juoni – on yleensä yksiselitteinen, siitä huolimatta kirjan lukijalle jää runsaasti mahdollisuuksia muodostaa oma näkemyksensä kirjan henkilöistä, esineistä ja tapahtumien ympäristöistä.

Edellisiin verrattuna kuvataide ja valokuvataide sen alalajina ovat tulkinnallisesti epätäsmällisimmät. Niiden tulkinnassa on väljyyttä, eniten tilaa mielikuvitukselle. Vaikka kaikki näkevät saman kuvan, voi tulkinta kuvan sanomasta olla hyvinkin erilainen. Ehkäpä juuri tästä syystä maailma on jo vuosisatojen ajan yrittänyt tulkita Monalisan hymyn syytä. Yhtä laajaa tulkinnallista moniulotteisuutta on vaikea löytää kirjallisuudesta. Elokuvista puhumattakaan.

Sanotaan, että valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta eikö kuvataiteen vahvuus ja viehätys olekin juuri siinä, mitä jätetään kertomatta. Tai ei edes kyetä pelkän kuvan avulla yksiselitteisesti kertomaan.